Ajauduin viime viikolla kalliolaisessa kapakassa imetysaiheiseen keskusteluun. (Voi kyllä, mutta olin kiltisti, ja vain vähän aikaa.) Voin tässä heti alkuun myöntää, että taisin sen itse myös aloittaa, mutta.
Juttu lähti siitä, kuinka paljon vihaan sitäValion maitomainosta, jossa Teemu Selänne ja Kellopeli Appelsiini -henkisesti pukeutuneet nuoret kiekkosankarit skoolaavat maitolaseilla. Kuten varsin monet eläinkunnan tuotteita markkinoivat mainokset, on tämäkin vegaaninäkökulmasta katsottuna kohtuullisen irvokas. Kundien maireat ilmeet, leikkimielinen maitolasista kinastelu ja veljeskuntamainen juhlava maljannosto herättävät minussa lähinnä kuvotusta. Herättääkö tällainen oikeasti kenessäkään ostohaluja!
Vegaania ihmetyttää, kun aikuiset ihmiset ryypiskelevät vieraan lajin maitoa - ja tietysti surettaa ja kiukuttaa koko se tehotuotanto/vasikat riistetään äideiltään parin päivän ikäisinä -kuvio. Jos välikädet napsittaisiin pois, tuskinpa juuri kukaan haluaisi mennä lehmän utareelle hörppyä ottamaan. Ajatus on suorastaan kummallinen, mutta ei kummasti enää sitten, kun kone hoitaa lypsyhommat ja ihmejuoma tarjoillaan kemiallisesti karsittuna, jääkaappikylmänä & alkuperästään etäännytettynä standardipurkista.. Imettävänä äitinä olen saanut aiheeseen ensikäden perspektiiviä ja alkanut entistä äkäisemmin suhtautua maitoon eksklusiivisesti äidin ja poikasen välisenä absoluuttisena hyvänä. Toki on tilanteita, joissa korvike pelastaa vastasyntyneen hengen. Mutta aikuinen ei maitoa kaipaa.
Täytyy nostaa itselleni hattua siitä hyvästä, että olen näin estoton imettäjä vielä tässä taaperoimetyksen kynnyksellä. Lapsi on kohta vuoden, eikä ole tullut mieleenkään, että pitäisi piilotella imetystä tai jotenkin selitellä sitä muille. Imetys on meillä itsestäänselvä asia. WHO:kin suosittaa imetystä (muun ruoan ohella) 2-vuotiaaksi asti. Suomessa tunnutaan tosin ajattelevan, että vuosi riittää, koska "emme ole kehitysmaa" ja "täällä on muutakin ruokaa." Pyh pah. Imetetylle vauvalle ei ole ihan sama, tuleeko maito äidistä vai pullosta.
Imetys on minulle ja vauvalleni tosi tärkeä juttu. Se on korvaamattoman olennainen läheisyyden ja hoivan muoto, jolla on monta tarkoitusta ja joka tuntuu moniulotteisesti hyvältä. Imetyksen avulla voin luoda itseni ja vauvan ympärille rauhan ja oman kuplan helposti, missä ikinä olemmekin. Imettäessä aika pysähtyy. Parhaimmillaan tuntuu siltä, kuin kelluisin äidinrakkaudessa. Puhtaasti onnelliselta. Ja jos haluan nukahtaa, nukahdan, helposti ja suloisesti. Ja vauva nukahtaa myös. Esimerkiksi reissussa ollessa ei ole tarvinnut paljon miettiä, miten nukkumaan käyminen luonnistuu. Toki moni maitohörppy on luonteeltaan enemmän arkea kuin euforiaa, mutta vauvaa imetys ilahduttaa joka kerta. Touhukas pieni kiipeilijä rentoutuu nautiskelemaan, retkottaa puoliksi päälläni ohut tukka hiessä ja kikattelee maitotokkurassa.
Rintamaito on rakkauden ruokaa.
Julkisilla paikoilla imettäessäni olen kuitenkin huomannut joutuvani välillä katseiden kohteeksi.
Useimmiten kyse on ollut tosin enimmäkseen siitä, että imetän erikoisessa paikassa - olen imettänyt aivan ydinkeskustassakin vaikka missä. Toissapäivänä imetin metrossa matkalla hammaslääkäriin. Vaikka hoidin homman nurkassa ja muutenkin ääridiskreetisti, totta kai se herättää huomiota.
Tai ehkä se johtuu siitä, että olen ottanut omia vaatteitani kesän mittaan haltuun. Joskus se tarkoittaa, että paljasta pintaa tulee tavallista enemmän näkyviin, jotta lapselle saa kaivettua nännin suuhun.
Lähiaikoina on alkanut silti tuntua, että ehkä huomio kohdistuu meihin muistakin syistä kuin ekshibitionististen imetyspaikkavalintojen vuoksi. Missä vaiheessa vauva on niin iso, että julki-imetys alkaa shokeerata ohikulkijoita? Ei kai nyt vielä? Olen tuntenut joutuvani huomion kohteeksi sellaisissakin paikoissa, joissa imetykseen ei kuvittelisi kiinnitettävän yhtään mitään huomiota. Kampin keskuksen hirvittävässä imetysloosissa tajusin, että vastasyntyneitä pötkylöitä imettävät äidit vilkuilivat minua. Ensin ajattelin (ei saa nauraa!), että he ovat vain kateellisia siitä, että ison vauvan imettäminen on näin helppoa. Sitten mieleeni hiipi pelko: arvostellaanko meitä jollain tavalla?
Entä sitten ihmiset, joilla ei ole lapsia tai muuten vaan mitään kokemusta imettämisestä, tai mitään ymmärrystä sille mitä ja millaista imetys oikeastaan edes on?
Ennen kuin aloin itse imettää, en varmastikaan tiennyt imetyksen luonteesta juuri mitään. Sen vain, että rintamaito on vauvoille parasta ja että sitä aion antaa itsekin, jos ja kun tulee tilanne eteen. Silti kun raskaana ollessani valikoin katukirppikseltä vauvanvaatteita ja niitä kaupitteleva äiti kaivoi edessäni tissin esiin, vähän häkellyin. Jatkoin keskustelua, mutten uskaltanut enää katsoa kohti. Ja kun näin ensi kertaa parivuotiasta imetettävän, yllätyin, vaikka en olisi halunnut yllättyä.
Oma kokemukseni on, että julki-imetys on melko marginaalista. Enimmäkseen lapsia imetetään jossain muualla kuin julkisilla paikoilla. En siis ihmettele, jos jolla kulla menee joskus kerran elämässä pasmat sekaisin. Mutta imettäminen on kuitenkin pakko hyväksyä luonnollisena asiana tapahtumaan missä tahansa, missä vauvan nyt tuleekaan nälkä. Kaikkialla missä on sosiaalisesti hyväksyttyä antaa pulloa täytyy olla myös sosiaalisesti hyväksyttyä tarjota tissiä. Vauvat eivät osaa odottaa ja niiden nyt vaan kuuluu saada maitoa.
Onneksi en ole sokerista tehty (eikä minulla ole valinnoissani muutenkaan mitään puolusteltavaa.) Imetysfanaattisuuteni yllättää toisinaan itsenikin. Luontodokumentissa katseeni nauliutuu oranginpoikaseen, joka käy vähän väliä itsenäisesti äitinsä tissillä. Olen suorastaan haltioissani näkemästäni ja suutun, kun seuraavassa kuvassa on hypätty ajassa eteenpäin ja imetystuokio on taustalla loppunut. Myös ihmisten tähdittämissä tv-sarjoissa kiinnostavinta ovat pienet lapset, heidän äitinsä ja tavat, joilla heitä ruokitaan ja hoivataan. Innostun heti, jos joku imettää. Kun kaveri epäili koiransa puremisvimman syyksi liian aikaista luovutusta, surin sitä, miten imetys oli koiran kohdalla keskeytynyt liian varhain.
Vaikka olen muuten melko arkinen ihminen, maito on mielestäni maagista. Se on valkoista kultaa. Se edustaa absoluuttista hyvää.
Kun lapsi oli kesällä kipeä ja teki hampaita, imetyksen tärkeys korostui. Kun hänelle maittoi muuten lähinnä kurkkutikku, näkkäri ja panadol, maito kelpasi aina. Itselleni tuli jossakin vaiheessa jopa huoli siitä, kattaako maito väliaikaisesti kasvaneen tarpeen. Sellainen ihan fyysinen tunne, että minusta ei nyt irtoa tarpeeksi. Aloin lipitellä imetysteetä, syödä enemmän ja jopa valmistaa tuoreista lehtivihanneksista erityistä imetysmehua. Poppakonsteja! Imetysteen tehosta tai vaikutuksesta en osaa sanoa - en voi sanoa huomanneeni mitään erityistä. Olen saanut aikoinaan useampaa merkkiä lahjaksi, kaikki kaupalliset imetysteet maistuvat mielestäni samanlaisilta. (Varmaankin, koska niissä on samat raaka-aineet. Fenkoli, kumina, tilli, nokkonen.Eikö ole muuten herttainen sisältö lahjalla: "tässä sinulle ystävä, että tuottaisit lapsellesi paljon hyvää maitoa!")
Imetysmehuun laitoin lehtikaalia, persiljaa ja reilusti fenkolinvarsia. Ajoin karkeasti silputut lehtivihannekset veden kanssa tasaiseksi, puristin massan siivilän läpi ja jäädytin lopputuotteen jääpalapusseissa.
Haluaisin sanoa, että tällaisten taikajuomien vaikutus on keksijänsä päässä ja silkkaa humpuukia. Rehellisyyden nimissä olen kuitenkin imetysmehujääpaloja nautittuani oikeasti aistinut jonkinlaista maitomäärän lisääntymistä. Normaalisti yökuiva lapsi on myös usein pissinyt sellaisina öinä, joita on edeltänyt äidin imetysmehukestit.
Olenko ainoa imetysfiilistelijä?
![]()
 |
| Äiti antaa tässä maitoa ja katselee melankolisena harmaata Helsinkiä |
Juttu lähti siitä, kuinka paljon vihaan sitäValion maitomainosta, jossa Teemu Selänne ja Kellopeli Appelsiini -henkisesti pukeutuneet nuoret kiekkosankarit skoolaavat maitolaseilla. Kuten varsin monet eläinkunnan tuotteita markkinoivat mainokset, on tämäkin vegaaninäkökulmasta katsottuna kohtuullisen irvokas. Kundien maireat ilmeet, leikkimielinen maitolasista kinastelu ja veljeskuntamainen juhlava maljannosto herättävät minussa lähinnä kuvotusta. Herättääkö tällainen oikeasti kenessäkään ostohaluja!
Vegaania ihmetyttää, kun aikuiset ihmiset ryypiskelevät vieraan lajin maitoa - ja tietysti surettaa ja kiukuttaa koko se tehotuotanto/vasikat riistetään äideiltään parin päivän ikäisinä -kuvio. Jos välikädet napsittaisiin pois, tuskinpa juuri kukaan haluaisi mennä lehmän utareelle hörppyä ottamaan. Ajatus on suorastaan kummallinen, mutta ei kummasti enää sitten, kun kone hoitaa lypsyhommat ja ihmejuoma tarjoillaan kemiallisesti karsittuna, jääkaappikylmänä & alkuperästään etäännytettynä standardipurkista.. Imettävänä äitinä olen saanut aiheeseen ensikäden perspektiiviä ja alkanut entistä äkäisemmin suhtautua maitoon eksklusiivisesti äidin ja poikasen välisenä absoluuttisena hyvänä. Toki on tilanteita, joissa korvike pelastaa vastasyntyneen hengen. Mutta aikuinen ei maitoa kaipaa.
Täytyy nostaa itselleni hattua siitä hyvästä, että olen näin estoton imettäjä vielä tässä taaperoimetyksen kynnyksellä. Lapsi on kohta vuoden, eikä ole tullut mieleenkään, että pitäisi piilotella imetystä tai jotenkin selitellä sitä muille. Imetys on meillä itsestäänselvä asia. WHO:kin suosittaa imetystä (muun ruoan ohella) 2-vuotiaaksi asti. Suomessa tunnutaan tosin ajattelevan, että vuosi riittää, koska "emme ole kehitysmaa" ja "täällä on muutakin ruokaa." Pyh pah. Imetetylle vauvalle ei ole ihan sama, tuleeko maito äidistä vai pullosta.
Imetys on minulle ja vauvalleni tosi tärkeä juttu. Se on korvaamattoman olennainen läheisyyden ja hoivan muoto, jolla on monta tarkoitusta ja joka tuntuu moniulotteisesti hyvältä. Imetyksen avulla voin luoda itseni ja vauvan ympärille rauhan ja oman kuplan helposti, missä ikinä olemmekin. Imettäessä aika pysähtyy. Parhaimmillaan tuntuu siltä, kuin kelluisin äidinrakkaudessa. Puhtaasti onnelliselta. Ja jos haluan nukahtaa, nukahdan, helposti ja suloisesti. Ja vauva nukahtaa myös. Esimerkiksi reissussa ollessa ei ole tarvinnut paljon miettiä, miten nukkumaan käyminen luonnistuu. Toki moni maitohörppy on luonteeltaan enemmän arkea kuin euforiaa, mutta vauvaa imetys ilahduttaa joka kerta. Touhukas pieni kiipeilijä rentoutuu nautiskelemaan, retkottaa puoliksi päälläni ohut tukka hiessä ja kikattelee maitotokkurassa.
Rintamaito on rakkauden ruokaa.
 |
| tässä se imettää |
Julkisilla paikoilla imettäessäni olen kuitenkin huomannut joutuvani välillä katseiden kohteeksi.
Useimmiten kyse on ollut tosin enimmäkseen siitä, että imetän erikoisessa paikassa - olen imettänyt aivan ydinkeskustassakin vaikka missä. Toissapäivänä imetin metrossa matkalla hammaslääkäriin. Vaikka hoidin homman nurkassa ja muutenkin ääridiskreetisti, totta kai se herättää huomiota.
Tai ehkä se johtuu siitä, että olen ottanut omia vaatteitani kesän mittaan haltuun. Joskus se tarkoittaa, että paljasta pintaa tulee tavallista enemmän näkyviin, jotta lapselle saa kaivettua nännin suuhun.
Lähiaikoina on alkanut silti tuntua, että ehkä huomio kohdistuu meihin muistakin syistä kuin ekshibitionististen imetyspaikkavalintojen vuoksi. Missä vaiheessa vauva on niin iso, että julki-imetys alkaa shokeerata ohikulkijoita? Ei kai nyt vielä? Olen tuntenut joutuvani huomion kohteeksi sellaisissakin paikoissa, joissa imetykseen ei kuvittelisi kiinnitettävän yhtään mitään huomiota. Kampin keskuksen hirvittävässä imetysloosissa tajusin, että vastasyntyneitä pötkylöitä imettävät äidit vilkuilivat minua. Ensin ajattelin (ei saa nauraa!), että he ovat vain kateellisia siitä, että ison vauvan imettäminen on näin helppoa. Sitten mieleeni hiipi pelko: arvostellaanko meitä jollain tavalla?
Entä sitten ihmiset, joilla ei ole lapsia tai muuten vaan mitään kokemusta imettämisestä, tai mitään ymmärrystä sille mitä ja millaista imetys oikeastaan edes on?
Ennen kuin aloin itse imettää, en varmastikaan tiennyt imetyksen luonteesta juuri mitään. Sen vain, että rintamaito on vauvoille parasta ja että sitä aion antaa itsekin, jos ja kun tulee tilanne eteen. Silti kun raskaana ollessani valikoin katukirppikseltä vauvanvaatteita ja niitä kaupitteleva äiti kaivoi edessäni tissin esiin, vähän häkellyin. Jatkoin keskustelua, mutten uskaltanut enää katsoa kohti. Ja kun näin ensi kertaa parivuotiasta imetettävän, yllätyin, vaikka en olisi halunnut yllättyä.
Oma kokemukseni on, että julki-imetys on melko marginaalista. Enimmäkseen lapsia imetetään jossain muualla kuin julkisilla paikoilla. En siis ihmettele, jos jolla kulla menee joskus kerran elämässä pasmat sekaisin. Mutta imettäminen on kuitenkin pakko hyväksyä luonnollisena asiana tapahtumaan missä tahansa, missä vauvan nyt tuleekaan nälkä. Kaikkialla missä on sosiaalisesti hyväksyttyä antaa pulloa täytyy olla myös sosiaalisesti hyväksyttyä tarjota tissiä. Vauvat eivät osaa odottaa ja niiden nyt vaan kuuluu saada maitoa.
 |
| ja tässäkin se imettää |
Onneksi en ole sokerista tehty (eikä minulla ole valinnoissani muutenkaan mitään puolusteltavaa.) Imetysfanaattisuuteni yllättää toisinaan itsenikin. Luontodokumentissa katseeni nauliutuu oranginpoikaseen, joka käy vähän väliä itsenäisesti äitinsä tissillä. Olen suorastaan haltioissani näkemästäni ja suutun, kun seuraavassa kuvassa on hypätty ajassa eteenpäin ja imetystuokio on taustalla loppunut. Myös ihmisten tähdittämissä tv-sarjoissa kiinnostavinta ovat pienet lapset, heidän äitinsä ja tavat, joilla heitä ruokitaan ja hoivataan. Innostun heti, jos joku imettää. Kun kaveri epäili koiransa puremisvimman syyksi liian aikaista luovutusta, surin sitä, miten imetys oli koiran kohdalla keskeytynyt liian varhain.
Vaikka olen muuten melko arkinen ihminen, maito on mielestäni maagista. Se on valkoista kultaa. Se edustaa absoluuttista hyvää.
 |
| 1. Imettäjän ihmeyrtit; ainoa jossa on nokkosta, ainoa irtotee. 2. Sonnenkind baby-tee. Ihanan vahva fenkolin tuoksu jo pussin läpi. 3. Weleda Stilltee. Perusimetystee. Pussista tulee mulle jotenkin lääkemäinen fiilis. 4. Yogi Tea Women's Energy. Ei varsinaisesti imetys- eikä vauvatee, mutta silti. Kuin lämmintä mehua. |
Kun lapsi oli kesällä kipeä ja teki hampaita, imetyksen tärkeys korostui. Kun hänelle maittoi muuten lähinnä kurkkutikku, näkkäri ja panadol, maito kelpasi aina. Itselleni tuli jossakin vaiheessa jopa huoli siitä, kattaako maito väliaikaisesti kasvaneen tarpeen. Sellainen ihan fyysinen tunne, että minusta ei nyt irtoa tarpeeksi. Aloin lipitellä imetysteetä, syödä enemmän ja jopa valmistaa tuoreista lehtivihanneksista erityistä imetysmehua. Poppakonsteja! Imetysteen tehosta tai vaikutuksesta en osaa sanoa - en voi sanoa huomanneeni mitään erityistä. Olen saanut aikoinaan useampaa merkkiä lahjaksi, kaikki kaupalliset imetysteet maistuvat mielestäni samanlaisilta. (Varmaankin, koska niissä on samat raaka-aineet. Fenkoli, kumina, tilli, nokkonen.Eikö ole muuten herttainen sisältö lahjalla: "tässä sinulle ystävä, että tuottaisit lapsellesi paljon hyvää maitoa!")
Imetysmehuun laitoin lehtikaalia, persiljaa ja reilusti fenkolinvarsia. Ajoin karkeasti silputut lehtivihannekset veden kanssa tasaiseksi, puristin massan siivilän läpi ja jäädytin lopputuotteen jääpalapusseissa.
Haluaisin sanoa, että tällaisten taikajuomien vaikutus on keksijänsä päässä ja silkkaa humpuukia. Rehellisyyden nimissä olen kuitenkin imetysmehujääpaloja nautittuani oikeasti aistinut jonkinlaista maitomäärän lisääntymistä. Normaalisti yökuiva lapsi on myös usein pissinyt sellaisina öinä, joita on edeltänyt äidin imetysmehukestit.
Olenko ainoa imetysfiilistelijä?
